maanantai 29. elokuuta 2011

Intohimona askartelu-messut

EHC'n siskokset selvisivät hengissä mahtavista Intohimona askartelu-messuista! Seuraavassa kuvasatoa viikonlopulta. Ja kiitos vielä kaikille ihanille askartelijoille, jotka kävitte moikkaamassa meitä kojullamme.

Matkalle kohti Helsinkiä lähdimme aamuyöstä neljän aikaan. Meikkaus ja hiusten laittaminen suoritettiin huoltoaseman vessassa. Saivat ainakin rekkakuskit jotain keskusteltavaa, kun pyörimme asemalla meikkipussien, hiuslakkojen ja höyhenten kanssa :)





Suvilahden Kattilahallille saavuimme aamu yhdeksän aikoihin. Ilma oli mahtava ja fiilis korkealla. Tavaroiden roudaaminen messupaikalle starttasi heti auton pysähdyttyä.







Messupöytämme näyttivät vielä melko karuilta kun saavuimme paikalle.







Puolentoista tunnin juoksemisen jälkeen paikka alkoi jo muodostua meidän näköiseksi. Punainen puuhkakin pääsi paraatipaikalle.


Messuovet aukesivat kansalle yhdeltätoista ja kynsistä kiinnostuneita naisia (ja yksi mieskin) riitti koko päivälle. Kuvassa ensimmäiset asiakkaat ovat jo uskaltautuneet Katin käsiteltäviksi. Kojullamme sai valmistaa omat itse omat printtikyntensä tai antaa meidän tehdä ne. Lisäksi myytävänä oli erilaisia Fimo- ja kutistemuovikoruja.



Tytöt askartelemassa omia kynsiään.



Ja tämän näköisiä niistä sitten tuli...



Meidän tekemämme maatuska- ja koirakynsi.



Asiakkaan itsensä tekemät kynnet.



Meidän tekemämme barokkikynnet.



Asiakkaan itsensä tekemät tassukynnet.



Asiakkaan itsensä tekemät teksti-/barokkikynnet. (Turkoosi oli viikonloppuna hyvin suosittu väri.)



Paikalla oli myös kierrätyskeskuksen koju, jonka ihana myytäjär halusi keskisormeensa tekstin XD



Asiakkaiden välissä demosimme itse printtikynsien tekoa. Tässä pakertamisen alla varpaat.





Messujen parhaaseen tarjontaan kuuluivat tietenkin uudet ystävät. Kuvassa ylhäällä Ökömökön Ninnu.



Omaa messukojuaan vieressämme piti Cherries On Top Store'a pitävä Niina. Hänen pöydältää löytyi aivan uskomattoman kauniita helmikoruja. Koruja pääsee nettikaupan lisäksi ihailemaan Niinan blogissa.



Messuilla pörräsi myös iloisen pirteä Maiju, joka pitää omaa korttigalleria blogiaan, askartelee aivan mielettömiä kortteja ja on julkaissut korttiohjeistaan juuri tuoreen kirjankin.

Lisäksi jutustelimme Ihan Kiva Kaupan Pörrön kanssa. Hän taitelee erilaisista askartelumassoista mitä uskomattomampia helmiä, koruja ja taideteoksia. Pörrön blogin löydät täältä.

Löysimme myös messulaisia lähempää kuin uskoimmekaan. Ilona Deco pitää päämajaansa Paluksella, joka sijaitsee aivan Porin kupeessa. Tulee varmasti retkeiltyä Annen askartelupuotiin lähiaikoina :)



Messuviikon loppu oli raskas mutta aivan mahtava! Nämä töyhtöpäät alkavat jo tänään suunnitella seuraavaa täsmäiskukohdetta jonnekin päin Suomea missionaan levittää printtikynsien ilosanomaa :)

P.S. Eikä Valkeakoskelaisten, Tamperelaisten tai Kiikoslaisten kannata ihmetellä jos tänä aamuna ovat löytäneet blogimme käyntikortin ;)

perjantai 26. elokuuta 2011

Kohti Intohimona askartelu-messuja



Lauantai lähestyy ja nämä siskokset suuntaavat aamuyöstä kohti Helsinkiä. Intohimona askartelu-messut siis Suvilahden kattilahallissa 27.-28.8. Mukaan on pakattu kasa Fimo- ja kutistemuovikoruja, printtejä, kynsilakkoja, höyhenpuuhkia ja muuta mukavaa. Tulkaapa moikkaamaan, jos satutte lähistölle.

maanantai 22. elokuuta 2011

Äänestyksen tulos ja arvonta on ratkennut!

Äänetys on siis päättynyt ja mieluiten haluaisitte nähdä messukojullamme Fimo-koruja ja printtikynsien tekoa. Toiveenne olkoon lakimme! Tulkaapa moikkaamaan meitä Intohimona askartelu-messuille nyt tulevana viikonloppuna Helsingin Suvilahden Kattilahalliin. Messupöydältämme löydät erilaisia blogissa esiteltyjä koruja, valmiita printtejä tai voit vaikka teetättää itsellesi printtikynnet.

Mutta sitten itse arvontaan. Äänestäneiden kesken siis arvottiin Fimosta valmistetut vaahtokarkki korvakorut. Ensin kirjoitimme kaikkien äänestäjien nimimerkit muistilapuille.



Tämän jälkeen sekoitimme laput virallisessa arvonta-poliisi-lakissamme :)

Ja tällä kertaa onnetar suosi nimimerkkiä Racegirl!!



Onneksi olkoon! Racegirl, ota meihin yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen extremehandycrash@luukku.com. Voit valita haluat aidon väriset vai mustavalkoiset vaahkarkki-korvikset. Laitamme ne sinulle postiin kunhan ilmoitat osoitteesi.







sunnuntai 21. elokuuta 2011

Tuunausta bileiltaan

"Vakioasiakas" paukahti lauantai-iltana ovesta sisään tarrarullat päässä ja siiderit kassissa. Vuorossa oli siis bilestailaus. Lyhyistä hiuksista taiottiin peruukista repäistyillä "pidennyksillä" pöyheä nutturakampaus.

Ennen

Jälkeen



lauantai 20. elokuuta 2011

Kotiäidin nopea juhlastailaus

Viime yön valvomisen jälkeen aamupäivällä oli heti oven takana seuraava kaveri odottamassa kevyttä juhlastailausta. Mukanaan hänellä oli vain mekko, joka sekin oli vyötäröltä liian iso. Onneksi Katin kaapeista löytyy lähes mitä tahansa ja vyön kanssa mekkokin asettui taas oikeaan kohtaan. Laatikoista löytyi asuun sopivat korutkin. Pampuloita ei ehtinyt hiuksiin laittaa, eikä muutenkaan ollut kovin aikaa miettiä mitä tässä nyt tapahtuu.

Päivämeikin teko on aika haasteellista kun tässä on lähiaikoina tehty niin dramaattisia valokuvameikkejä. Aikaakin oli siis vain tunti. Lopputulos on silti mielestäni aika suloinen. :)


Lähtötilanne

Tunnin jälkeen




Lisäys vielä. Tehtiin siis myös kynnet, mutta nämä toteutettiin jo torstaina.



 

Fb profiilikuvan tuunaus eli kaverin stailaus

Lisää stailausjuttuja. Kaveri halusi (myös) uuden räväkämmän profiilikuvan Facebookiin. Stailaus toteutettiin perjantaina, keskellä yötä. :D Ei muuta kuin meikit naamaan, tukka rullalle ja asusteet päälle. Ja näin siinä sitten kävi:

Ennen

Jälkeen

Aika mahtavat ripset vai mitä? :)

tiistai 9. elokuuta 2011

Tee-se-itse-koruja messuille (Fimosta)

Olen jo tällä viikolla ehtinyt taiteilemaan muutamia Intohima Askartelu-messuille myyntiin tulevia koruja. Tässä esittelyssä laku-vaahtikset ja pomadat. Molemmista malleista löytyvät tietysti sormuksetkin, mutten ehtinyt liimailemaan niitä vielä kiinni kantoihin.















Edit. Ja muistakaahan ihmiset osallistua kilpailuun äänestämällä. Tarkemmat ohjeet ja palkinnon voit bongailla täältä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...