keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Viidakkokynnet

Kaverilla on lauantaina valmistujaiset ja ajattelin lakata kynnet mekkooni sopivaksi. (mekko H&M n.15 euroa).


Tässä pohjana Mavalanin sävy 49 White.

Seuraava kerros keltaisella. Lumene Natural Code, 13 GetColor.

Kati oli tilannut Konad Stamping Nail Art'sta (http://www.konadnailart.com/) kynsileimasimen. Sivuilla todella paljon erilaisia sapluunoja kynsiin.

Kuvassa käytetyt sapluunat tulivat Kiss Nail Artist, Paint & Stencil-pakkauksessa (Sokos), mutta ne olivat niin heikkoja että ne repesivät kahden kynnen jälkeen. Liimasimme sapluunan muoville, jonka jälkeen levitimme lakan reikäkohtiin, vedimme lastalla ylimääräisen lakan pois, painoimme leimasimen sapluunan päälle jolloin kuva tarttui leimasimeen ja painoimme kuvan kynteen.

Ensimmäisen kukkaset tehty Rimmelin WearMaxx sävyllä 405 Fantasy.

Toiset kukkaset tehty Goshin sävyllä 564 Golden Dragon

Kolmannet kukkaset painettiin vielä valkoisella, jotta saatiin aikaan viidakkomainen (sekava) tunnelma.

Yritimme rauhoittaa hieman levotonta tunnelmaa valkoisella rajauksella.

Päädyimme kuitenkin lisäämään tummat pisteet rajan päälle (Rimmel), ja tummien päälle vielä valkoiset pisteet (Kiss).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...