tiistai 29. kesäkuuta 2010

Kesäiset siirtokuvakynnet, 2,95e.


Piipahdin alennusmyynneissä ja H&M'stä mukaan tarttui kesäkynsilakka-setti 2,95e!! Ajattelin halpojen lakkojen sopivan hyvin siirtokuvien tekoon, ja väritkin olivat kesäisen raikkaat.


Kuva siirtokuvalaatasta ennen leikkaamista.


Pohjalle sipaisin samaisen paketin keltaista lakkaa.


Leikkasin irtokuvat tällä kertaa oikean kokoisiksi ja asettelin ne leivinpaperille oikeassa järjestyksessä. Näin minun ei tarvinnut enää lakkausvaiheessa räpeltää saksien kanssa.


Kynnet siirtokuvien kiinnittämisen jälkeen.


Valmista tuli. Maalasin samaisella pinkillä vielä kynsien päät. Näin siirtokuvat uppoavat kynteen vielä paremmin. Ihanan kuumia hellepäiviä kaikille, ja muistakaa osallistua "Arvostele mun kesäkynnet"-kisaan.



6 kommenttia:

  1. nuo h&m: n lakat on ihan loistavia ! halpoja ja pieniä mutta silti toimivia :) ja ihanan kesäiset kynnet kyllä !

    VastaaPoista
  2. Joo. En ole niitä itse ennen edes huomannut. Niitä oli toisenkin värinen setti. Ja noin huokeita lakkoja ei harmita kaataa noihin siirtokuviin. Kalliimmilla kun se jos hirvittää. Itselläni on vain niin liuskottuvat kynnet, että pelkään lakkojen lohkeavan kovin äkkiä pois. Nähtäväksi jää :)

    VastaaPoista
  3. Mä niin oon meinannu kans ostaa noi molemmat setit kun halpoja olis. Kuitenkin taistellu jättään ne sinne hyllyyn kun multa oikeasti löytyy varmaan joka lakan sävy jo nyt kotoa... Mitä mielenhallintaa!

    VastaaPoista
  4. Olen sanaton :O Mä en kykene tollaseen :D Jos joku on halpaa se on saatava, hehe!

    VastaaPoista
  5. Joo.. mutta jos olis pakkauksessa ollu ykskin sävy jota en omistais / en olis muistanu niin.. olis eri juttu :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...