keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Bambit korviin ja kaulalle

Näillä ohjeilla jokainen voi taiteilla omat kesäkorut helposti ja nopeasti. Materiaalina käytetty kutistemuovia.

Olen jo parina iltana pyörinyt PoriJazzeilla ja huomannut eräässä kojussa myytävän aivan ihania muovisia koruja. Hinta vain huimasi päätä, joten päätin toteuttaa persoonalliset korut itse, omilla kuvioilla. Ensimmäiseksi etsin tietokoneelta haluamani kuvan ja piirsin sen leivinpaperille.



Kaikenlaiset pienet yksityiskohdat tuovat lisää näyttävyyttä koruun, joten niitä ei kannata karsia liikaa pois.


Tämän jälkeen sama kuvio piirretään kutistemuoville (tässä tapauksessa mustalalle) ja leikataan tarkasti irti. Myös reiät kannattaa tehdä ennen kutistamista, mutta niiden tulee olla reilut, jotta ne eivät kutistu umpeen.


Bambi-korvakorut leikattuna ennen kutistamista.




Bambit kärvistelevät uunissa. Rypistymistä ei kannata pelästyä, sillä kuvat kyllä suorenevat. Molemmat korvakorutkin heittivät kuperkeikan ennen oikenemistaan. Kutistaminen tapahtuu 170 asteisessa uunissa ja kestää n. 3 minuuttia. Uunista ottamisen jälkeen korut ovat kuumia, mutta itse painoin ne vielä pöytää vasten, jotta niistä tuli varmasti suorat.


Korut kutistamisen jälkeen. Muovi kutistuu lähes kolmanneksen, mutta kuvat säilyvät todella tarkkoina.


Valmis! Tein ensin kaulakorun ja innostuin vielä väkertämään korvakorutkin. Hintaa koruille ei kerry juuri nimeksikään. Kutistemuovi oli Porin Vitriinissä 1,40 euroa arkki, pienet avainlenkin euron pussi ja korvakorukoukut euron pussi. Kaulakorun ketju on vanhasta kaulakorustani.





6 kommenttia:

  1. mahtavat korut ! en tienny moista paperia olevankaan, heti rupes tekemään mieli askarrella...

    VastaaPoista
  2. Joo, ja se on vielä halpaa ja löytyy monissa eri väreissä. :) Netistä löytyy paljon ideoita kutistemuoviaskarteluun. Esim. sormuksia ja "lasimaalauksia".

    VastaaPoista
  3. Minkä kokoinen tuo reikä on ennen kutistusta? Millä teit sen?

    VastaaPoista
  4. Ihan saksilla vaan. Se oli joku 3mm, tai vähän vajaa. Veitsellä olis varmaan saanut vielä tarkempaa, muttei sattunut löytymään mitään sopivaa. :9

    VastaaPoista
  5. Aikast jännä ohje! :)
    Löytyisiköhän tiimarista tuota muovia?

    VastaaPoista
  6. Eipä olla Tiimarista käyty katsomassa mutta epäilen. Askartelukaupoista varmasti löytyy. Luulisi että jostain netinkin askartelukaupasta saa tilattua. :) Täältä Porin Vitriinistä niitä arkkeja saa ainakin ostaa irtonaisina.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...