lauantai 6. marraskuuta 2010

Ripsipidennyksistä



Ensimmäiset ripsipidennykset taisin ottaa jo pari vuotta sitten kosmetologilla. Tykästyin jo silloin enemmän tupsuihin kuin yksittäisiin ripsiin. Minusta on tylsää poistella ripsivärejä silmänympärysihosta iltaisin, joten uhraan mieluummin pari minuuttia irtoripsien asentamiseen. Jopa päivittäin...

Aiemmin kosmetologi teki minulle ripsipidennykset koko silmään. Ne pysyivät hyvinä noin viikon. Ripset pysyivät siis paremmin, mutta ne vääntyvät ja muuttuvat suttuisen näköisiksi klönteiksi viikossa. Irroitus oli hankalaa ja erittäin silmiä kirvelevääkin välillä. Nykyään laitan irtoripset itse, arkisin vain ulkonurkkiin. Saatan lisätä ripsaria hieman sisänurkan ripsiin, varsinkin jos jätän ylärajauksen tekemättä.

Tässä kuvassa silmä ilman mitään meikkiä ja yksi ripsitupsu edelliseltä kerralta vielä hyvin kiinni, joten en irroittanut sitä.

Ripsien liimaamiseen käytän paketissa tulevaa liimaa. Tuon ripsipaketin hinta on Citymarketissa vajaa 10e. Kokona medium. Paketissa mukana tuleva liima on läpinäkyvää ja kuivuu nopeasti. Pitävyys ei ole kyllä mitenkään erityisen hyvä, mutta toisaalta ripset alkavat näyttämään muutamassa päivässä melko suttuisilta, joten vaihdan ne mielellään parin päivän välein. Öljypohjaista silmämeikin puhdistusainetta ei kannata käyttää, mikäli haluaa ripsien pysyvän silmissä. Myös ripsivärin lisääminen tai oikeastaan sen pois ottaminen irroittaa ripsiä tehokkaasti. Paketin mukana tulee myös ripsien irroitusaine, mutta en ole koskaan joutunut sitä käyttämään.




Tässä kuvassa silmässä on 4 tupsua ja sisänurkan ripsiin on laitettu hieman ripsiväriä. Yleensä leikkaan irtotupsuja hieman, jotta pituusero omiin ripsiini ei ole näin huomattava tuossa irtoripsien ja aitojen vaihtumiskohdassa. Aina ei jaksa.

Kuluttaako käsittely omia ripsiä. Varmastikin, mutta kyllä sinettipidennyksetkin kuluttavat hiuksia joten hälläväliä. :D Koukkuun näihin jää kuten pidennyksiin yleensäkin. Aikaa ripsien laittoon minulla menee vain hieman enemmän kuin ripsivärin levitykseen.




1 kommentti:

  1. Hienosti sopivat sulle noi ripset ja varmaan nopeat laittaa kun sen oppii =)

    Pakko vielä tarkentaa, että kosmetologilla laitettavat tupsut, niin kuin noi sunkin, ovat nimeltään kestoripset ja ne kestävät sen viikon verran hyvänä, ja ovat huomattavasti halvemmatkin. Ripsienpidennys tehdään niillä yksittäisillä ripsillä, jolloin sun jokaiseen omaan ripseen kiinnitetään yksi ripsi ja ne kestää useamman viikon ja niitä huolletaan muutamien viikkojen välein, asiakkaasta riippuen =) Sori paasaus, mutta ajattelin valottaa, jos joku lukija on kiinnostunut! :D

    P.S. Oon tosi tykästynyt sun printtikynsiin, itse en ole vielä kokeillut, pitäisi käydä ostamassa sitä lakkaa sitä varten. Sitä varmaan saa jostain sinooperista/sinellistä tms?

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...