torstai 6. lokakuuta 2011

Testissä uusi Maybellinen Eye Studio Master Drama rajauskynä



Ostin viime viikolla uuden Maybellinen Master Drama rajauskynän mainoksen uhrina. Päätin testata kynää tavallisena arkipäivänä ja tässä tulokset.

Rajasin yläluomen ja ylä luomen ripsien alapuolen aamulla seitsemän aikaan ja lähdin vesisateessa polkupyörällä töihin. Rajauksen alla kevyt sävyttävä päivävoide ja puuteri. En huomannut ottaa aamurajauksesta kuvaa, mutta rajaus oli siis vain yläluomella suurin piirtein siinä missä alla olevassa kuvassakin.



Yllä oleva kuva on otettu noin puoli kolmelta iltapäivällä kun saavuin töistä. Rajaus oli pysynyt hienosti paikallaa yläluomella mutta ripsien alle laitettu rajaus oli hieman levinnut alaluomelle. Ei toisaalta yhtään paha (kun huomioidaan vielä vesisadekin).



Illan suussa matkani kulki kuntosalille. Yllä oleva kuva otettu kuntosali-treenin jälkeen. Rajaus kutakuinkin samassa paikassa kuin töidenkin jälkeen. Ehkä pientä kulumaa voidaan havaita aivan silmän ulkonurkassa.



Sitten tulikin se "hauskin" osuus. Suihkun yhteydessä yritin poistaa meikkejä tavallisella vesiliukoisen meikin poistoaineella. Osasin jo hieman ennakoida tulosta: rajaus pysyi melkoisen tiukassa. Yllä oleva kuva suihkun ja vesiliukoisen meikinpoistoaineen jäljiltä.




Vedenkestävän meikin poistoaine lopulta irrottu rajauksen. Pieniä hippuja mustasta voi kuitenkin vielä havaita ripsirajassa vaikka poistin meikit vanulapulla.



Tässä vielä ero vanhan rajauskynäni (oikealla) ja Master Draman (vasemmalla) välillä. Master Drama on todella helposti levittyvä ja hyvin pysyvä tuote, joka sopii mielestäni parhaiten viikonloppuihin. Käyttäisin varmasti tuotetta arkenakin, mikäli se irtoaisi helpommin. En tykkää käyttää vedenkestäviä meikkejä arkena. Kaikesta huolimatta tämä rajauskynä tulee varmasti olemaan yksi bilemeikkieni kulmakivi.

Kouluarvosana: 9+ (ja ainoat miinukset vaikeasta poistosta)

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Oon pitkään miettinyt tämän rajauskynän kanssa, kun siitä ei ollut kokemuksia missään. Eli vaikuttaisi semmoiselta, että mulla ois käyttöä.

    VastaaPoista
  2. Itse olen myös juossut useampien rajauskynien perässä ja usein joutunut pettymään. Mutta tämä on kyllä ostamisen arvoinen :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...