perjantai 6. elokuuta 2010

Teemasta toiseen.

Pussipaita ja legginsit, toppi ja farkut... Massaan sekoittuvissa vaatteissa radalle lähtö kyllästyttää. Tästä syystä löydämme itsemme usein pukeutuneena mitä erilaisimpien teemojen mukaan. Pikku panostuksella bile-illasta tulee ikimuistoinen ja tanssilattian herruus on taattu.

Tässä kokoelma kuvia erilaisista teemapukeutumisistani. Kuten huomaatte, pienikin pukeutumisen suunnittelu tekee jo suuren vaikutelman kun kaikki seurueeseen kuuluvat pukeutuvat samoin.

Uusin kuva on otettu viime viikonloppuna Kotkan meripäiviltä. Pukeuduimme ystäväni kanssa merihenkisesti. Lakit Lindexin vauvojen osastolta, huivit vanhasta Minni-hiiri-päähineestä ja vaatteet ihan omasta takaa. Tärkein elementti huutavan punainen huulipuna (tämä tyyli herättää huvitusta myös risteilyillä).


Tämä kuva on otettu, kun olimme viettämässä iltaa kahden opiskelukaverini kanssa. Etsimme kaupungilta samanlaiset lierihatut, valkoiset t-paidat ja mustat liivit. Jokaisella meistä oli vielä pitkät klipsi-pidennykset.





Joskus on hauskaa viettää prinsessa-päivää. Kuvat opinahjon vuosijuhlasta.





Katin syntymäpäivillä viime talvena veimme pukeutumisen astetta pidemmälle. Kuuden tytön seurue keräsi cabare-henkisen vaatetuksen pääasiassa kauppojen alusvaateosastoilta, höyhenet ja päähineet pilailupuodeista ja loput ommeltiin itse. Näissä vaatteissa ilta oli aivan mahtava! Tarkoitus olisi toteuttaa uusi-ilta samoilla hepenillä joskus tulevaisuudessa.







Ja loppuun vielä iki-ihanat Pentti-bileet. Yksi luokkakavereistani piti syntymäpäivänbileensä teemalla:Pentti. Kaikkien oli pukeuduttava sen näköiseksi kuin Pentin kuvittelevat. Ei kun poikaystävän vanhoissa vaatteissa radalle. :D



Muokattu. Ai niin. Ja meinasinhan unohtaa täysin ah niin mauttomat mauttomuus-bileet. Mitä mauttomammat vaatteet sen parempi. Oma kostyymini hankittu kirpputorilta. Snake-päntsit toimii aina ;)



Kiitos ja anteeksi!

5 kommenttia:

  1. Apua.. meillä on ollut kanssa kaveriporukalla opiskelupakkakunnalla siis varmaan kaikki eri teemabileet. (hei.. pieni kaupunki ilman aktiviteettejä). On ollu merirosvobileitä, foliohattubileet, MAUTTOMUUSBILEET, ysäribileet x2, snobibileet, erotiikkabileet x2.. näitä on...

    VastaaPoista
  2. Heh! Foliohattubileet kuullostaa toteuttamiskelpoiselta idealta :D

    VastaaPoista
  3. Mahtavia ideoita :) Meillä on ollut vain "tylsiä" black/white -bileitä sekä epämääräiset insinööribileet - muistuttivat varmaan hieman Pentti-bileitä.

    Hienoa jos isompi porukka on mukana toteuttamassa teemabileitä - tosin se että pikkuisen nolottaa ja arveluttaa lähteä kamppeissa "paikalliseen" kuuluu asiaan.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa! <3 Näitä tarvii lisää ja lisää..

    VastaaPoista
  5. Joo paikalliseen lähteminen on just parasta :D Ollaan myös pariin otteeseen toteutettu BigBrother-bileet. Illan aikana vieraiden pitää avata tehtäväkuoria ja suorittaa tehtäviä. Toisissa bileissä meillä oli jopa päiväkirja-huone jonka videomateriaali oli aivan mahtavaa :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...