keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Piirretäänpä nenä




Surffailin jälleen kerran You Tuben ihmeellisessä maailmassa etsiskelemässä hius- ja meikkitutoja. Illan suosikiksi nousi tämä video.

Videolla nuori nainen kirjaimellisesti maalaa itselleen uuden naaman. :D Olen kerran ennen kokeillut varjostamisella leikittelyä, mutta päätinpä itseäni ja teitä huvittaakseni maalata itselleni uuden nenän sekä silmät. Videolla täysin uutta minulle oli tuo luomivaon "nostaminen" piirtämällä.

Kuvassa näkyvä musta viiva näyttää todella hämäävän paljon oikealta luomivaolta! Oikea luomivakoryppyisyys näkyy kyllä kuvassa valkoisella alueella.


Kuvassa naama ennen meikkausta.


Ja meikkauksen jälkeen. Nenän piirtämiseen käytin ruskeaa luomiväriä. Poskiin käytin varjostuksessa jotain vanhaa aurinkopuuteria. Vähän enemmän olisi pitänyt häivyttää rajoja, mutta toisaalta tästä näkee hyvin mitä värit saa aikaan iholla. :D Huuliin laitoin ruskeaa kajaalia ja huulikiiltoa!


Koska lookki vaati irtoripsiä, päätin avata Rapunzelilta lahjaksi saamani tekoripsipaketin. Tykästyin ripsien luonnollisuuteen, ne tuntuvat todella kevyiltä ja ripset ovat taipuisia ja ohuita. En odottanut näiltä ripsiltä näin hyvää istuvuutta. Suosittelen kokeilemaan!




Hyvää loppuviikkoa kaikille! Vinkkejä noista varjostukseen käytettävistä tuotteista (edullisista) otetaan ilolla vastaan.

4 kommenttia:

  1. Vau! Olen joskus aurinkopuuterilla ja valopuuterilla saanut hiukan vastaavia tuloksia aikaiseksi, mutta en ihan yhtä selkeää tulosta. Seuraava valopuuteri kun loppuu, niin ajattelin lilylololta tilata. Joku muistaakseni hennesin aurinkopuuteri on tällä hetkellä käytössä, mutta se tulee kestämään niin pitkään, että uutta en ole ihan heti hommaamassa.

    VastaaPoista
  2. Hei laita se linkki siitä youtube videosta. Näyttää tosi mielenkiintoiselta. "Maalaa uuden naaman" XD Näytät kyllä ihan eri näköseltä, mut ei yhtään huonolta.

    VastaaPoista
  3. No se on siinä tekstissä upotettuna! :D Sanassa TÄMÄ. Laita silmälasit päähän. ;)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...