tiistai 30. marraskuuta 2010

Jouluihminen on herännyt!




Pikkujoulu on täällä!! Tehdään se nyt selväksi täällä blogissakin: Rakastan Joulua! :D(Pahoittelut jo etukäteen kaikille antijoulu-ihmisille) Olen tällä viikolla jo väkertänyt pieniä joulujuttuja, ja tietenkin piti heti päästä päivittämään kuvia tänne. Tulossa on toivottavasti vielä erilaisia lahjaideoita, kunhan ehdin niitä rakentelmaan.

Tiimarin mainoslehtisessä oli tehty kranssi neulahuovuttamalla villaa styroxpohjaan. Tätä piti tietenkin päästä itse kokeilemaan. Tiimarin styroxpohjat olivat vain melko kalliita, 2,50 euroa kappale. Ajattelin käydä tällä viikolla vilkaisemassa, jos askartelukaupasta löytyisi samaa tavaraa halvemmalla. Koristelin kranssin jouluaiheisella nauhalla ja liimasin sekaan muutaman enkelin. Mielestäni loistava vieminen esimerkiki mummoille, anopille tai kavereille näin joulun alla.



Askartelin jo viime vuonna oman joulukalenterin keittiöstämme löytyvään Ikean tarrapuuhun. Joulukalenterin luukkuina toimivat kartongista leikatut "joulupallot" ja luukkujen taakse on kirjoitettu erilaisia tehtäviä. Viime vuonna tehtävinä oli melko paljon erilaisia joulusiivoukseen liittyviä juttuja, mutta en ehtinyt arkena niitä kaikkia tekemään. Tänä vuonna olen vähentänyt siivoushommien määrää ja lisännyt kaikenlaisia kivoja tehtäviä, kuten "Illalla glögiä kynttilän valossa". Poikaystäväni suostui ehkä hieman yllättäenkin kirjoittamaan osan lapuista. Ennen seinään kiinnittämistä laput sekoitettiin. Muutaman päivän numeron merkitsin ennen sekoittamista. Esimerkiksi 13. päivä on hyvä muistutella joulukorttien lähettämisestä, eikä 24. päivä huvita varmasti siivota saunaa. :)



Hyvää pikkujoulua kaikille!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Villit kuviot


Pohjalakkana Goshin 550 Purple Heart. Kuviot printtitekniikalla. Kuvioiden alla OPI:n Parlez vous Opi.





keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Pitsihässäkkää ja feikkihempeilyä


Päätin tänään ottaa revanssin pitsihässäkkäkynsieni kanssa. Edelliset taiteilut kun eivät oikein olleet sitä mitä halusin. Tällä kertaa oli pakko valita todella vaalea pohjaväri, koska printtien pitsikuvio on tosi pientä ja tummalla pohjavärillä kuvio muuttuu liian epäselväksi.

Nämäkään kynnet eivät oikein natsaa mielialani kanssa. Liian hempeää, liian valoisaa. :D Onneksi Miian tuomassa orkideassa on vielä yksi kukka jäljellä ja se sopi loistavasti tähän hempeilyteemaan.


Valitsin pohjaväriksi Maybelline Mini Colorama 37 Cappuccinon. Koska kynteni ovat tummista lakkauksista aivan keltaisena (katso Tummat kukkakynnet kuvaa), jouduin laittamaan printit melko alas kynsiin. Olisin halunnut kaikki pitsiprintit tuon etusormen kaltaisesti, mutta kynsien keltaisuus kuultaa jopa pitsikuvion ja 2 kerroksen lakkauksen alta! Kuivat kynsinauhani eivät myöskään suostuneet puhdistumaan tummista lakoista millään. Huomasin yhden kynnen olevan katkeamassa, mutta katsotaan kauanko se pysyy paikoillaan lakkauksen ja printtikuvion alla. Pitäisi muutenkin napsia kaikki kynnet samanpituisiksi taas vaihteeksi.





Millä te irroitatte kynsinauhoista tummat lakat? Entä millä konstilla kynsistä saisi edes vähän valkoisemmat? Näin jossain You Tube videossa kun kynsiä liotettiin astiassa johon lisättiin jotain pulveria. Mitähän pulveria se oli? Osaako joku antaa jotain vinkkejä. :)

tiistai 16. marraskuuta 2010

Ihan Gagana!

Halloween tuli ja meni. En ole myöskään aikoihin saanut revittyä itsestäni yhtään blogitekstiä. Gradu odottaa kirjoittajaa ja kouluhommat painavat päälle. Mutta stressiruikutus sikseen ja asiaan.

Ystäväni piti Halloween-juhlat ja päätin toteuttaa jo pidempään ajatuksissani pyörineen asun. Peruukki ja tekotupakat pilailupuodista, aurinkolasit Lindex'stä, hame viime vuoden tekeleitä ja kuutiot.... maitopurkeista ;)



Kuutiot kokosin kuumaliimaa ja teippiä apuna käyttäen. Askartelin tölkeistä aluksi erikokoisia neliöitä ja tämän jälkeen liimailin kankaan neliöiden päälle. Hameen olin ommellut viime talvena, ja minulla oli vielä jäljellä samaista kangasta.

Hippasen oli hankalaa istua näiden kuutioiden kanssa, mutta mitä sitä nyt ei kärsisi ulkonäön eteen. Kuutiot kiinnitin vain kuminauhalla vyötärölle, ja vedin päälle leveän kuminauhavyön.

Ja loppuun vielä muutama pose. :p







Pitsihässäkkää ja (väri)ongelmia


Edellisten kynsikoristeluiden (Tummat kukkakynnet) poisto olisi ennen saanut minut epätoivon partaalle, mutta onneksi olen löytänyt täältä toimivan menetelmän poistaa niin glitterit kuin muutkin koristeet. Suosittelen! Hyvin irtosi simpukkarouhekin.


Ostin viime viikolla Thalgon kasvovoiteen.. no ok, ehkä jotain muutakin, mutta koska nyt puhutaan kynsistä, pysytään aiheessa. Tämä paketti oli mielestäni niin kaunis, että halusin jotenkin toteuttaa sen kynsiini. Tähän asti alku vaikutti erittäin lupaavalta. Oli idea ja printit valmiina.


Ongelmia (motivaatio) tuli heti kun väreinä olisi pitänyt käyttää lilaa tai fuksianpunaista. Tuossa laatikossa nuo värit ovat upeita, mutta kynsilläni kyseiset värisävyt eivät miellytä silmääni mitenkään. Onneksi lakkalaatikosta löytyi pohjaväriksi Goshin 550 Purple Heart, joka on minulle tarpeeksi tumma ainakin normaalivalossa. Lisäksi käytin jotain vanhaa kullanväristä lakkaa siirtokuvien alla.

Ensimmäisenkään kynnen jälkeen en ollut yhtään tyytyväinen. Lopulta pöydällä oli hammastikuista pesusienenpalaseen ja kaikki siltä väliltä. Kaikki mahdolliset tekniikat tuli varmaan kokeiltua, mutta lopputulos oli mielestäni sekava. Ajattelin kuitenkin kuvata kynnet...


Mutta mitä vielä, kamerani, syyspimeys, sisävalot, kukatietää mikä, kaikki tuntui menevän päin honkia. En yksinkertaisesti onnistunut saamaan yhtäaikaisesti selkeää sekä väreiltään edes vähän sinne päin olevaa kuvaa. Yläkuvassa Goshin Purple Heart näyttää lähinnä ruskealta. Tässä alemmassa kuvassa ollaan lähempänä totuutta, mutta nyt väri on liian vaalea. Tässä kuvassa erottuu kuitenkin printit hyvin. :)



Tässä muita otoksia erilaisilla valoilla, salamalla ja ilman.





Mitä tästä opin. Jos jo ensimmäinen kynsi tuntuu huonolta, on parempi aloittaa ihan alusta kuin tehdä kynnet, joista ei pidä. Kaiken lisäksi näiden tekoon taisi kuitenkin vierähtää pari tuntia. :D Kuvaaminenkin on varmasti päiväaikaan helpompaa kuin keskellä yötä.

Mutta kuten eräs läheinen ihminen ajankäyttöäni kuvailee: tulipahan leikittyä taas kynsillä!!!

Jatkan leikkejäni taas pian. Siihen asti pysyn näissä riikinkukkokynsissä. :)

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Stailausta bileiltaan

Ystäväni Sanna lupautui käsittelyyni. Ensin haettiin kaupungilta vaatteet ja sen jälkeen laitettiin naama ja tukka kuosiin, sitten baariin. :) Hauskaa oli!

ENNEN



JÄLKEEN






lauantai 6. marraskuuta 2010

Ripsipidennyksistä



Ensimmäiset ripsipidennykset taisin ottaa jo pari vuotta sitten kosmetologilla. Tykästyin jo silloin enemmän tupsuihin kuin yksittäisiin ripsiin. Minusta on tylsää poistella ripsivärejä silmänympärysihosta iltaisin, joten uhraan mieluummin pari minuuttia irtoripsien asentamiseen. Jopa päivittäin...

Aiemmin kosmetologi teki minulle ripsipidennykset koko silmään. Ne pysyivät hyvinä noin viikon. Ripset pysyivät siis paremmin, mutta ne vääntyvät ja muuttuvat suttuisen näköisiksi klönteiksi viikossa. Irroitus oli hankalaa ja erittäin silmiä kirvelevääkin välillä. Nykyään laitan irtoripset itse, arkisin vain ulkonurkkiin. Saatan lisätä ripsaria hieman sisänurkan ripsiin, varsinkin jos jätän ylärajauksen tekemättä.

Tässä kuvassa silmä ilman mitään meikkiä ja yksi ripsitupsu edelliseltä kerralta vielä hyvin kiinni, joten en irroittanut sitä.

Ripsien liimaamiseen käytän paketissa tulevaa liimaa. Tuon ripsipaketin hinta on Citymarketissa vajaa 10e. Kokona medium. Paketissa mukana tuleva liima on läpinäkyvää ja kuivuu nopeasti. Pitävyys ei ole kyllä mitenkään erityisen hyvä, mutta toisaalta ripset alkavat näyttämään muutamassa päivässä melko suttuisilta, joten vaihdan ne mielellään parin päivän välein. Öljypohjaista silmämeikin puhdistusainetta ei kannata käyttää, mikäli haluaa ripsien pysyvän silmissä. Myös ripsivärin lisääminen tai oikeastaan sen pois ottaminen irroittaa ripsiä tehokkaasti. Paketin mukana tulee myös ripsien irroitusaine, mutta en ole koskaan joutunut sitä käyttämään.




Tässä kuvassa silmässä on 4 tupsua ja sisänurkan ripsiin on laitettu hieman ripsiväriä. Yleensä leikkaan irtotupsuja hieman, jotta pituusero omiin ripsiini ei ole näin huomattava tuossa irtoripsien ja aitojen vaihtumiskohdassa. Aina ei jaksa.

Kuluttaako käsittely omia ripsiä. Varmastikin, mutta kyllä sinettipidennyksetkin kuluttavat hiuksia joten hälläväliä. :D Koukkuun näihin jää kuten pidennyksiin yleensäkin. Aikaa ripsien laittoon minulla menee vain hieman enemmän kuin ripsivärin levitykseen.




tiistai 2. marraskuuta 2010

Tummat kukkakynnet

Tumma linja jatkuu


Halloween meni jo... tässä kunnossa kynteni ovat tällä hetkellä ilman lakkauksia.
*järkytys*


Koristelussa käytetty simpukankuorirouhe on tilattu
CesarsShopista.



Printtien alla on harmaa mattalakka La Femme Beauty Prismasta (halpa ja tykkään koostumuksesta!).


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...