perjantai 31. joulukuuta 2010

Extremehandycrash 2010

Vuosi 2010 lähenee loppuaan. Halusin vielä koota muutamia kuvia vuoden varrelta. Aloitimme blogimme elokuussa. Tarkoitus oli kirjoittaa kaikenlaisista tee-se-itse puuhista, joita yhdessä toteutamme. Tämän vuoden aikana blogin pääpaino on selvästi kallistunut kynsiin, mutta mukaan on mahtunut myös paljon kaikke muuta, aina vaatteiden tuunaamisesta korujen askarteluun.

Kynsien koristelu lähti aivan tavallisista erilaisilla lakoilla tehdyistä koristeluista. Tämän jälkeen kehittelimme siirtokuvatekniikkaa, jossa lakkojen annetaan kuivua esimerkiki leivinpaperin päällä, ja kuva siirretään kuivuneena levynä kynnelle. Siirtokuvien jälkeen Kati kehitteli printtikuvatekniikkaa, jossa itse valitut kuvat voidaan tulostaa ja siirtää kynnelle. Nyt aivan vuoden viimeisellä viikolla blogimme on alkanut tutustua geelikynsien ihmeelliseen maailmaan. Ja jatkoa on varmasti luvassa niin printtikuva-, geeli- kuin muistakin kynsistä.



Kesäkuussa blogimme valtasi häähuuma, kun järjestimme Katille häät 48 tunnissa. Lisäksi olemme rakennelleet erilaisia koruja niin napeista, vetoketjuista, rubikinkuutioista kuin kutistemuovistakin. Ompelukonekaan ei ole saanut olla rauhassa :)


Näiden otosten myötä oikein hyvää uutta vuotta 2011 kaikille! Toivottavasti se on yhtä vauhdikas kuin kulunut vuosikin :D

Edit. Ai niin ja juteltiin tuossa Katin kanssa, että vuoden alussa saattanee pyörähtää käyntiin jonkinlainen kilpailu, mutta siitä lisää ensi vuonna.

Hyvää Uutta Vuotta!

Aloin lakkaamaan kynsiä kymmenen jälkeen illalla ilman minkäänlaista valmista ideaa. Tällaiset niistä sitten tuli. Kynsissä käytetty Minersin tummansinistä lakkaa, glitter -lineria, mustaa lineria, foliota ja Konad kuvalaattaakin tuli kokeiltua. Pitänee huomenna pukeutua siniseen. :)

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!



Kelpaako näillä näpytellä uutta puhelinta... :D


tiistai 28. joulukuuta 2010

G niin kuin geelikynnet!!! (tee-se-itse)



Ei, ensimmäinen kuva ei ole futuristisen elokuvan avaruusalus, vaan Joulupukin Katille tuoma UV-uuni geelikynsien kovettamista varten!! Jihuu! Mikäli Joulupukki ei muistanut kaikkia tällä taivaallisella kapistuksella, sen voi tilata esimerkiksi HobbyHall'n verkkokaupasta :) Mutta jätetään turhat löpinät sikseen ja siirrytään itse asiaan.



Kynsieni lähtötilanne oli melko kaoottinen.



Ja ohjeiden mukaan suoritetun puhdistuksen ja viilauksen jälkeen kynsien olemus alkoi olla jo suhteellisen "tautinen" :D



Viilaamisen jälkeen kynnet tuli vielä puhdistaa pakkauksessa tulleella viimeistely aineella, joka pullon ja hajun mukaan oli pelkkää alkoholia. Tipit ylhäällä valmiiksi valittuna.



Tippien oikeaan kohtaan liimaaminen ei ollut täysin vaivatonta ja onnistuin myös liimaamaan peukaloni kiinni toisen käden nimettömään (kuva alla) XD. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu. Allekirjoittanut on liimannut sormensa kerran myös työpaikalla pöytään kassakoneen eteen. On muuten tiukassa, mutta irtoaa kun päälle kaataa aimo annoksen asetonia.



Tippien lyhentämisen ja viilaamisen jälkeen vuorossa oli aluslakka, jonka levittämisestä annetut ohjeet eivät herättäneet kovinkaan suurta luottamusta. Onneksi suuremmilta kuumotuksilta vältyttiin...



... ja saatoimme aloittaa itse geelauksen. Geeliä levitettiin kolme kerrosta, ja käsi laitettiin kuivumaan UV-uuniin kolmeksi minuutiksi jokaisen kerroksen välillä.



Itse geelaaminen oli todella helppoa, ja lopputulos täysi unelma :) Seuraavassa huomattavasti nautittavammat kätöset kuin lähtötilanteessa...





Tietysti printtikuvaa piti kokeilla yhteen kynteen geelin alle, ja sinnehän se sopi kuin nenä päähän. Näitä tulossa varmasti lisää. (Kunhan ensin nähdään miten printti käyttäytyy geelin alla, kun se on siellä pidemmän aikaa)





Kynnet onnistuivat siis jo ensimmäisellä kerralla hyvin, mutta mitä mahtoi tapahtua itse "kynsistudiolle"? :)



Edit. Tänään yksi tippi napsahti pois :( Muuten kynnet ovat pysyneet todella hyvin, vaikka olen kohdellut niitä melko rankasti.

Edit. Part2 Sain mielestäni pelastettua irti nipsahtaneen kynnen melko hyvin valkoisella ja kirkkaalla kynsilakalla. Vedin vain valkoisen manikyyriviivan irronneen tipin tilalle ja kirkasta lakkaa päälle. Vauhdissa ei ainakaan huomaa mitään. Yritin ottaa kuvaa, mutta kamerasta loppui akku :/

Ripsarihehkutusta

Sain ystävältäni joululahjaksi ripsivärin, kuvassa ylempänä olevan Lórealin Double Extensionin.

Minun piti ottaa testikuvat omistani silmistäni, mutta koska kynsikoristelussa ollut ystäväni lupautui vapaaehtoiseksi testaajaksi, otin kuvat hänen silmistään. Vertailuripsarina joku tupsupäinen viime kesän ostos, ei huono kyllä sekään.


Oikean puoleisessa silmässä hehkutusripsaria, vasemmassa vertailuripsari. Tuote tosiaan tekee ripsistä paksummat ja hitusen pidemmät, mutta paras osuus on vasta tulossa...

... Tämän vuoksi HEHKUTAN tätä tuotetta! Molemmat vanulaput ovat veteen kasteltuja. Niitä pidettiin silmien päällä noin 10s. Normaalit ripsarit ainoastaan leviävät silmien alle tällä tavalla puhdistettuna, mutta Lorealin ripsari irtoaa täydellisesti "paakkuina" leviämättä ja värjäämättä silmien ympärystä. 10 pistettä ja iso plussa tästä! Täydellinen ripsiväri on löytynyt! Superkiitokset ystävälleni tästä joululahjasta.

Turkoosit barokkikynnet

Taiteilin tänään pikaisesti ystävälleni hänen haluamansa kynsikoristelut.












keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulupallokynnet ja muuta askartelua

Ehdittiin eilen pitkästä aikaa "suttaamaan" Katin kanssa kynsiä yhdessä. Katin lopputuloksen näkee alla. Itselleni töhersin jonkinlaisia joulupallo-kynsiä. :)



Sitten niitä lupailtuja jouluaskarteluja. Tässä lego-palikasta tehty sormus. Näitä lego-koruja on nykyään myynnissä erilaisissa tapahtumissa ja markkinoilla, mutta niitä on myös todella helppo valmistaa itse. Sormukseen ei tarvita kuin sormuksen kanta (joita saa askartelukaupasta) ja pikaliimaa. Olen tehnyt myös korvakoruja, mutta antanut kaikki jo eteenpäin. Korvakoruja varten legoihin tulee porata reiät. Reikiin pujotetaan askartelukaupasta saatavat metallilenkit ja legot kiinnitetään korvakorukoukkuihin lenkeistä.





Olen myös valmistanut joululahjoiksi erilaisia kutistemuovi-koruja, mutten viitsi niitä esitellä täällä, jotteivat kaverit näe lahjojaan ;) Ohjeet kutistemuovi-koruihin löydät täältä.

Löysin joskus aikoja sitten askartelukaupasta vanhoja rintaneulojen ja korvakorujen pohjia. Ostin kangaskaupasta heijastinnauhaa ja leikkasin siitä sopivia paloja. Liimasin heijastinnauhan kuumaliimalla pohjiin ja näin helposti syntyi kasa suloisia heijastimia. Soikeat heijastimet ovat rintakoruja ja pyöreät korvakoruja.



Ruokalahjoiksi valmistin karamellisoituja pähkinöitä. Niiden tekemiseen tarvitaan:
3dl pähkinöitä
2dl sokeria
2rkl siirappia

Sokeri ja siirappi sulatetaan pannulla. Pähkinät pyöritellään sulaneessa sokeri-siirappi-massassa ja nostellaan lusikalla leivinpaperille jäähtymään.



Ostin lasipurkkeja kirpputorilta, keitin ja pesin ne ja paketoin pähkinät purkkeihin. Koristelin purkit kangaskaupasta löytämilläni nauhoilla ja serveteillä.


Jouluhuttua

Tänä jouluna päätin olla hankkimatta virallista joulukuusta. En oikein tiedä miten tähän ratkaisuun päädyin, sillä olen pitänyt visusti kiinni tietyistä jouluperinteistä tähän ikään saakka. Silmiini osui Prismassa allaoleva "risu" valoineen ja tykästyin tähän karun ulkomuodon omaavaan hököttimeen oitis. Jotenkin se vain sopii joulukuusta paremmin tämän vuoden joulutunnelmaan. Hmm..


Näin joulun alla on mukava rentoutua, kuinkas muuten, kuin kynsiä lakkaamalla. Idea seuraaviin kynsiin lähti tästä lehtikuvasta ja vanhasta kuusinauhasta.






Päätin koristella myös itseni ja tekaisin kuusinauhasta tekoripset ja korvakorut. :D


HYVÄÄ JOULUA!
T: Kati

Pallohu(i)veja

Pyysin pari kaveria kylään ja KÄSKIN heitä tuomaan mukanaan pallohuivit. Stailasin itseni ja ystäväni samaan teemaan. Tässä ennen ja jälkeen kuvat. :) Rakkaat ystäväni, älkää suuttuko tästä. ;D









Vuoden 2010 otoksia


Aloitetaan tästä. Extremetytöt baarissa kesällä 2010.


















LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...