Eksyin Katin kanssa tänään Eurokankaaseen ja ompeluinspiraatio valtasi myös minut. Siispä mukaan tarttui mustaa tekokarvaa alennuskorista, vuorikangasta ja satiininauhaa.

Olen jo pidemmän aikaa haikaillut karvaisen viitan/poleron perään, jota voisi käyttää erilaisten mekkojen kanssa. Sopivaa ei kuitenkaan ole osunut kohdalle, siispä tuumasta toimeen. Ensimmäisenä hahmottelin viitan selkä- ja sivukappaleet karvakankaaseen. Myyjä neuvoi minua parturoimaan karvaa saumavaroista noin sentin verran. Imuri oli myös hyvä apu karvan vallatessa alaa.

Tämän jälkeen kopioin kaavat vuoriin.

Seuraavaksi kokosin sekä vuorin että karvaviitan. Alla pelkkä vuori.

Ja tässä karvaosa.
Tämän jälkeen kiinnitin vuorin karvaan ompelemalla sen oikeat puolet vastakkain. Kääntöaukon jätin selkäosan alalaitaan. Alla kuva vuorista kiinnitettynä karvaosaan.

Satiininauhan kiinnitin samalla kertaa sauman väliin.

Tadaa! Viitta on valmis! Mielestäni siitä tuli melkoisen kiva, eikä aikaakaan kulunut kuin pari tuntia. Huomenna saatan vielä lisäillä kuvia viitasta päälläni. Tänään on sen verran huono hiuspäivä, että minä+viitta-kuvat jäivät ottamatta. :) Viitan kokonaishinnaksi tuli 20euroa.

Sähän olit nopee ja siitä tuli hieno!!!
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistamistä löysit viittaan kaavat? tosi hieno!!!
t. Lottis
Piirsin kaavat itse. Mittailen usein vanhoista vaatteista tai suoraan itsestäni mittoja. Viitan apuna käytin vanhaa poleroa. :)
VastaaPoista