tiistai 28. joulukuuta 2010

G niin kuin geelikynnet!!! (tee-se-itse)



Ei, ensimmäinen kuva ei ole futuristisen elokuvan avaruusalus, vaan Joulupukin Katille tuoma UV-uuni geelikynsien kovettamista varten!! Jihuu! Mikäli Joulupukki ei muistanut kaikkia tällä taivaallisella kapistuksella, sen voi tilata esimerkiksi HobbyHall'n verkkokaupasta :) Mutta jätetään turhat löpinät sikseen ja siirrytään itse asiaan.



Kynsieni lähtötilanne oli melko kaoottinen.



Ja ohjeiden mukaan suoritetun puhdistuksen ja viilauksen jälkeen kynsien olemus alkoi olla jo suhteellisen "tautinen" :D



Viilaamisen jälkeen kynnet tuli vielä puhdistaa pakkauksessa tulleella viimeistely aineella, joka pullon ja hajun mukaan oli pelkkää alkoholia. Tipit ylhäällä valmiiksi valittuna.



Tippien oikeaan kohtaan liimaaminen ei ollut täysin vaivatonta ja onnistuin myös liimaamaan peukaloni kiinni toisen käden nimettömään (kuva alla) XD. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu. Allekirjoittanut on liimannut sormensa kerran myös työpaikalla pöytään kassakoneen eteen. On muuten tiukassa, mutta irtoaa kun päälle kaataa aimo annoksen asetonia.



Tippien lyhentämisen ja viilaamisen jälkeen vuorossa oli aluslakka, jonka levittämisestä annetut ohjeet eivät herättäneet kovinkaan suurta luottamusta. Onneksi suuremmilta kuumotuksilta vältyttiin...



... ja saatoimme aloittaa itse geelauksen. Geeliä levitettiin kolme kerrosta, ja käsi laitettiin kuivumaan UV-uuniin kolmeksi minuutiksi jokaisen kerroksen välillä.



Itse geelaaminen oli todella helppoa, ja lopputulos täysi unelma :) Seuraavassa huomattavasti nautittavammat kätöset kuin lähtötilanteessa...





Tietysti printtikuvaa piti kokeilla yhteen kynteen geelin alle, ja sinnehän se sopi kuin nenä päähän. Näitä tulossa varmasti lisää. (Kunhan ensin nähdään miten printti käyttäytyy geelin alla, kun se on siellä pidemmän aikaa)





Kynnet onnistuivat siis jo ensimmäisellä kerralla hyvin, mutta mitä mahtoi tapahtua itse "kynsistudiolle"? :)



Edit. Tänään yksi tippi napsahti pois :( Muuten kynnet ovat pysyneet todella hyvin, vaikka olen kohdellut niitä melko rankasti.

Edit. Part2 Sain mielestäni pelastettua irti nipsahtaneen kynnen melko hyvin valkoisella ja kirkkaalla kynsilakalla. Vedin vain valkoisen manikyyriviivan irronneen tipin tilalle ja kirkasta lakkaa päälle. Vauhdissa ei ainakaan huomaa mitään. Yritin ottaa kuvaa, mutta kamerasta loppui akku :/

11 kommenttia:

  1. Tervetuloa kerhoon! Koukutuin jo ensimmäisist kynsistä ja aina vaan janoaa lisäääääää! Nätit teit :)
    Ps. Paketissa ei neuvottu karhentamaan tippiä päältä karheaksi jotta geeli pysyy? Vai onko mukana vain se aluslakka?

    VastaaPoista
  2. Hienotkynney! Lisäksi säästää, kun työntää pään tuonne UV-pömpeliin niin ei tarvitse itse ruskettavia voiteita.

    Terveisin innokas lukijanne Tuima-Tuula.

    VastaaPoista
  3. RvaM: Meidän käsityksemme mukaan tippiä ei ohjeistettu karhentamaan, mutta Kati voi vielä tsekata asian ohjeista. Ei niitä innostuksissaan ehdin aina loppuun asti lukemaan :) Oletko itse karhentanut tipinkin? Luonnollisen värisissä tipeissä ohjeistettiin viilaamaan tipin ja oman kynnen rajaa, muttei muistaakseni muuta. Mutta nyt ei muuta kuin uusia geelejä ostelemaan...

    Tuima-Tuula: Ostimme myös solarium-lasit, jottei tule mikreeniä ;)

    VastaaPoista
  4. Mulla lähtee ainakin kuoriutumaan geeli pois jos sitä ei karhenna, samalla tavalla mutta raaemmin kuin omakin kynsi. Pysyy tiukemmin oteessa! Mun primeri laitetaan vain omalle kynnelle ja se estää liftauksen reunoilta tyvestä. ja karhennus tipistä. Mutta toki tuo aluslakka varmaan ajaa sitä asiaa myös.. Sitten sen huomaa mikä käy parahiten kun muutamat teköö :) Makuja on monia! Ja mäkin laitan kuvioita alle toisinaan, ne pysyy mutta kokolakka ei. Nimim. YouTuben avulla opiskellut, luultavasti oikeilla kursseilla neuvotaan erilailla :)

    VastaaPoista
  5. Tosi hienoa kuulla hyviä vinkkejä. Kiitos! :) Täälläkin täysin yrityksen/erehdyksen kautta mennään.

    VastaaPoista
  6. Nimenomaa.. Tekemällä oppii :) Ja kiva kun kirjoitit tämän tänne, joku voi saada siitä tarvittavia vinkkejä jotta välttyy joltakin mokalta.. Vaikkapa työpöydän siisteydestä :D

    Niin ja nuo tipin reunat kannattaa ohentaa jottei ne "pönkötä" geelin alta niin helpolla :)

    VastaaPoista
  7. Nyt omat kynnet on tauolla, kun kynnet meni niin ohueksi. Olen siis kotiäitinä ja "työnkuvaan" kuuluu niin paljon kynsiä kuluttavia juttuja, että tipit lentelee irti jatkuvalla syötöllä. Elokuusta asti kynsiä olen tehnyt. Eka hommasin rion pienen setin. Mutta suosittelen ebayta monien tarvikkeiden hommaamiseen. Se on todellinen kynsitaivas. Ja puolestaan youtube on täynnä mahtavia geelitutoja.

    VastaaPoista
  8. Mistäs te geelejä olette ostelleet? Tuolta ebaystä? Tuntuu että itselläkin on kynnet kovilla, kun en ole tottunut näin pitkiin. Hyvä että osaa vaatteet pukea päälleen :D

    VastaaPoista
  9. Mä aloitin ebayn halvalla ja tosi huonolla, mutta sillä ainakin oppi! Ja nyt on Brisan kautta kulkeuduttu ibd merkkiseen. Monen purkin jälkeen ajattelin kokeilla ceacars shopin geeliä, oon lukenut kehuttavan. Vaikkakin toi ibd on niin mahtavaa,kestää ja on todella helppoa tehdä ja muotoilla! Hinnan vuoksi koitan vaihtoa ja siksi kun olisi helpompi suomesta tilata eikä aina vaivailla vanhaa äiti muoria :D

    VastaaPoista
  10. Hei! Täällä kanssa yksi aloittelija. Tilasin lampun saksasta 30 e kuluineen ja geelialoitussetin dreamhairilta. Ihan hyviltä vaikutti muuten, mutta tippiliima oli huonoa joten tipit alkoi irrota joten nippasin muutaman päivän päästä kynnet kokonaan irti. Nyt sain uuden liiman tilalle ja odottelen et jaksan alkaa väsäileen uusia. Sulla näyttää joissakin kuvissa tippi hiukan liian leveältä kynteen, pullotus voi johtua siitäkin. Jos seuraava koko on jo liian pieni niin kannattaa tippiä viilata sivuilta hiukan kapeammaksi. ;) Jaksamista ja intoa kynsien tekoon!

    -Jejeu

    VastaaPoista
  11. Siistit kynnet!

    Itselläni on ollut nyt pari kuukautta geelikynnet ja en kyllä aio enää luopua niistä. Mulla on maailman ihanin kynsimuotoilija ja taitava, en voisi olla enempää tyytyväinen. Kyntten tyyli vaihtelee vähän kausittain ja tällä hetkellä on stiletti kärjet jotka tosin ei ole luonnolliset, mutta pääasia että mä pidän niistä ja on mun tyyliset:)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...